TEEMA
Siirtymät koulutukseen
Hakeutuminen koulutukseen ja opintopolun suunta
KULMAKIVI
Oppijalähtöinen tiedotus
ajantasaisuus, oppijan elämäntilanne, oppijan työ- ja koulutustausta, saavutettavuus, selkokielisyys, sopivat tiedotuskanavat, tieto ammateista,
tieto opiskelumuodoista, tulevaisuuden mahdollisuudet, vuoropuhelu
Teeman kulmakivet
- Helpotetaan oppijan yhteydenottomahdollisuuksia kertoa esimerkiksi omista tuen tarpeistaan ennen koulutuksen alkua.
- Kerrotaan oppijalle häntä kiinnostavan tutkinnon tarjoamista työ- ja jatko-opintomahdollisuuksista valmistumisen jälkeen.
- Kohdennetaan tieto oppijan elämäntilanteeseen sekä työ- ja koulutustaustaan sopivaksi.
- Tarjotaan ajantasaista tietoa koulutukseen hakeutumisen eri vaihtoehdoista, kuten jatkuvasta hausta.
- Tiedotetaan erilaisista opiskelumuodoista ja eri tavoista kerryttää osaamista.
- Tiedotetaan koulutusmahdollisuuksista kohderyhmälle sopivalla tavalla, esimerkiksi selkokielisillä materiaaleilla.
- Tiedotetaan koulutusmahdollisuuksista kohderyhmälle sopivassa kanavassa, esimerkiksi videoilla ja vastausboteilla.
- Tiedotetaan saavutettavasti, asiakaslähtöisesti ja selkeästi eri koulutusvaihtoehdoista.
- Tuetaan oppijan realistista ymmärrystä eri alavaihtoehdoista tarjoamalla ajantasaista ja konkreettista tietoa eri ammateista
Kehitettyjä malleja
Aikuisten koulutusneuvonnan asiakaslähtöistä, verkostomaista kehittämistä
Amisappi
Digitaalinen palvelutarpeen arviointiväline CREAR
Jatko-opintopolut kuvina
Kotoutumiskoulutuksessa opiskelevien aikuisten maahanmuuttajien opiskelupaikan löytämisen ja hakemisen tuki
Maahanmuuttajien hakeutumisen ja opintojen alkuvaiheen tukeminen sosiaali- ja terveysalalla
OHJAUS JA TUKI – Ohjauksella opiskelijaksi
Ota podcast-pallot haltuun: URAJUTTUJA podcast
Polunavaaja jatkuvan haun opiskelijan ja verkoston tukena
Tutustujan perehdytys ja Tervetuloa tutustumaan koulutukseen -ohje
Yhdenvertainen Ohjaamo -malli
Varhainen puuttuminen ja keskeyttämisen ehkäisy
Opintojen eteneminen tai väliaikainen keskeyttäminen
Siirtymät työelämään ja jatko-opintoihin
Opinnoista valmistuminen ja suunnan löytäminen jatkoon