TEEMA
Siirtymät koulutukseen
Hakeutuminen koulutukseen ja opintopolun suunta
KULMAKIVI
Oppijan hyvinvointi, osallisuus ja
tulevaisuususko
- Arvioidaan oppijan kokonaiselämäntilanne ja opiskelukuntoisuus hyödyntämällä oppijan omaa asiantuntijuutta.
- Kartoitetaan palveluiden ja tuen tarpeiden vaikutus alalle hakeutumiseen yhdessä oppijan kanssa.
- Mahdollistetaan perustaitojen kehittäminen opintojen alkaessa tarjoamalla perustaitojen kehittämisen opintoja.
- Tuetaan opintoihin kiinnittymistä ryhmäyttämällä oppijoita vertaistoiminnan avulla.
- Tuetaan oppijaa omien perustaitojensa tason selkiyttämisessä, esimerkiksi erilaisilla kielitesteillä.
- Tuetaan oppijaa palveluihin hakeutumisessa ja niihin kiinnittymisessä esimerkiksi tarjoamalla palvelut yhdessä ja samassa toimintaympäristössä.
- Tuetaan oppijan sitoutumista osaamisen hankkimiseen valmentavalla työotteella.
- Vahvistetaan oppijan itseohjautuvuutta, motivaatiota sekä tulevaisuususkoa tukemalla oppijaa hänen omien vahvuuksiensa ja tavoitteidensa selkiyttämisessä.
Kehitettyjä malleja
Valmennus-pilotti
3+2 -malli
Alkeisenglanti
Hyvinvoiva amis -työkalu
Kieli- ja opiskelutaitojen valmennus ammatilliseen koulutukseen hakeutuville maahanmuuttajille
Maahanmuuttajien hakeutumisen ja opintojen alkuvaiheen tukeminen sosiaali- ja terveysalalla
Maahanmuuttajan kieli- ja osaamistestaus
Nivelvaiheohjaaja, nivelvaiheessa opiskelijan ja verkoston tukena siirtymisissä peruskoulusta toiselle asteelle
Palvelupolku – Näin toimit Avoimet ammatilliset opinnot -palvelussa
PERUSTAITOJA KOHENTAVA VALMENNUSJAKSO MOODLE VERKKO- OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ
Polkuja tukemassa – Vertaistukivalmennus nuorille
Ruori-erityisen tuen tarpeen arviointimenetelmä
Vaativan erityisen tuen nivelvaiheen ohjausmalli
Vertaisuus ja tutorointi Valmassa
Vetovoimalan vertaisryhmätoiminta nivelvaiheessa
YTO-opinnot
Varhainen puuttuminen ja keskeyttämisen ehkäisy
Opintojen eteneminen tai väliaikainen keskeyttäminen
Siirtymät työelämään ja jatko-opintoihin
Opinnoista valmistuminen ja suunnan löytäminen jatkoon